tiistai 23. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen.

Jumalan rakastaja. Jussi parviainen. Juska Paarma. Daavid-patsas. Koodisanoja jotka on pyöriny mulla mielessä jo aika kauan. Täytyy bodata. Saada keho kuntoon. Täytyy olla uskottava. Tämä on uskomaton tilaisuus ja haaste. Vaikeaa. Älytöntä. Upeaa. Haluan vatsalihakset. Ja hauikset. Olen läski. En todellakaan ole. Juoksen maratonin. Syön paremmin. Ei sipsejä. Raejuustoa. Ei alkoholia. Voinko tehdä mitään kivaa? Saanko ikinä herkkuja?

Jumalan rakstajan päähenkilö on Juska Paarma, joka haluaa muokata kehostaan Michelangelon Daavid patsaan näköisen. Juska Paarma sekoaa bodaamiseen ja omaan maailmaansa, jossa hän on jumala. Hän vajoaa syvemmällä hulluuteen ja äärimmäisiin tekoihin.

Ensimmäinen merkintä Jumalan Rakastajasta päiväkirjoissani on 15.8.2012; "tänään kuulin että JP antoi luvan jutulle. Alan siis bodaamaan. 15kk aikaa, sitten vitullinen kondis. Syyskuu 2013, siellä on maali".
Kaksi viikkoa myöhemmin liityin Kokkolan Sports Clubiin. Ei treenaaminen silloin kunnolla alkanut mutta ajatus alkoi itää. Kiinnitetyn näyttelijän arki on kuitenkin yllättävän kiireistä, kuusi päivää viikossa töissä, aamukymmenestä iltakymmeneen. Toki välissä on muutama tunti vapaata. Ja sen vapaan aikana olisi käytävä salilla. Syyskuusta joulukuuhun kävin säännöllisen epäsäännöllisesti kolmisen kertaa viikossa treenaamassa.

Lopetin alkoholin käytän täksi vuodeksi (nyt yli 110 päivää ilman) ajatellen tulevaa haastetta. Helmikuun aikana huomasin energiaa riittävän treenaamiseen huomattavan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Maalis-huhtikuussa olen käynyt salilla neljä-viisi kertaa viikossa. Aloitin maaliskuun alussa personal trainerin kanssa fustra nimisen treenimuodon. Se keskittyy eniten keskivartaloon ja syviin lihaksiin. Äärimmäisen hyvä treenimuoto! Fustrasta lisää tulevaisuudessa.

Tämä on ensimmäinen blogipostaukseni ikinä. Katsotaan mitä tästä tulee, suhtaudun avoimin mielin tulevaan. Sekä treenaamiseen että siitä kirjoittamiseen. Vaikka jännittäväähän tämä on. Loppuun kuva tavoitteesta.

Noniinno.

PS. Ensi-ilta on Kokkolan kaupunginteatterissa 14.9.2013. Vielä on 145 päivää aikaa muokata vartaloa ja mieltä kohti Juska Paarmaa.

3 kommenttia:

  1. HYVÄ MIKE! JES! lupaan ziigailla joka päivityksen. Kylymä kaveri!

    VastaaPoista
  2. Mahtavaa! Mielenkiintoista seurata etenemistä, ja pitää varmaan tulla syksyllä Kokkolaan!

    VastaaPoista
  3. Jos lihasta meinaat hankkia, kaksi treeniä/vko isoja perusliikkeitä toistot 8-10, yksi lämm.sarja kolme kovaa sarjaa. Perusruokaa + laadukas hera treenin jälk. Ja LEPOA ja patti eikun kasvaa! Viidellä treenillä viikossa poksautat kilpirauhasen ja lisämunuaiset ja kehitys on uuvuttavan hidasta. Ei ole pakko uskoa mutta näin on. Onnea ja menestystä!

    VastaaPoista