torstai 2. toukokuuta 2013

Seppo tuli taloon.

Noniin.

Treenit on nyt virallisesti alkanut. Ihan huikee meininki, oon aivan fileissä tästä jutusta! Ekana luettiin näytelmän päivitetty (ensimmäinen) versio läpi, joka kulkee nimellä Jumalan Rakastaja 2013. Päivityksen on tehnyt siis Jussi Moila, ehkä Suomen lahjakkain kirjailija. Välillä huutonaurettiin ja välillä oltiin hyvällä tavalla diipeissä. On mitä mieltä tahansa Jussi Parviaisesta niin sen lahjakkuutta ei voi kiistää. Todella hieno teksti, johon tämä meidän Jussi on tuonut oman mausteensa. Dialogia on päivitetty vastaamaan paremmin tätä aikaa, interaktiivisuutta on lisätty jne...

Sitten raivattiin stage ja aloitettiin harjoittelu. Eikä ihan joka juttua aloiteta näin. Ohjaaja Sakari Hokkanen sano että "jätkät, ottakaa vaatteet pois ja menkää lavalle. Jätkillä tässä tarkoitettiin mua ja Seppo Merviää. Seppo tulee kiinnitykselle ensi syksystä lähtien ja oli ekaa päivää töissä, ehkä kaks tuntia oli kerinnyt olemaan paikalla ja hyvä että ehti kuulla edes kaikkien nimet ennen kuin käsky kävi. Sakke näytti kehonrakentajien poseerausasentoja läppäriltä ja me niitä sitten toisteltiin. Seppo on kovemmassa kunnossa kun minä, nostaa ainakin 100kg penkistä. Siis vähintään, todennäköisesti paljon enemmän. Huolimatta siitä, että tunnen itteni rimpulaksi sen vierellä, on Seppo loistava tyyppi. Hyvä saada se porukkaan mukaan ja ainakin tuli mulla ja Sepolla heti astuttua häpeäkynnyksen yli. Astun sen yli nyt uudestaan jakamalla tästä treenisessiosta myös kuvia. Sori S!
Eka lihakset pintaan... Seppo Merviä siis vasemmalla.
Tadaa.


Sepolla on iisimpää kun mulla...
Piia poseeraa.
Kynnyksen tällä puolella ollaan, puna poskella. Mutta Jumalan Rakastaja ei päästä helpolla. Ei näyttelijää eikä katsojaa. Maanantaina jatketaan taas, en malttais odottaa mitä tuleman pitää. Tuntuu etten ikinä ole ollut näin innoissani mistään jutusta! Superlatiivit loppuu kesken. Mä inahtelen innosta kuin teinityttö Provinssin leirintäalueella, kun mietin mitä Sakke meille keksii.

Nii joo. Kävin huhtikuun aikana 24 kertaa salilla. Plus pari lenkkiä. Kun tänhän siis piti olla (lihas)treeniblogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti